The Journey -terapia eli tunneterapiaa käytetään sekä psyykkiseen että fyysiseen hyvinvointiin ja henkilökohtaiseen kehitykseen. Sitä kutsutaan myös matkamenetelmäksi. Se voi koskea pelkoja, fobioita, heikkoa itsetuntoa, uupumusta, surua tai vihaa. Henkilökohtaisessa kehityksessä se voi tarkoittaa negatiivisten käytösmallien, käyttäytymisten ja ajatusten muuttamista. Minulla on myös tehokkaita työkaluja, joilla voin vapauttaa sinut peloista, fobioista ja muista vastarinnan muodoista, jotka hallitsevat elämääsi. Se voi olla esimerkiksi korkeanpaikankammoa, lentopelkoa, ahtaanpaikankammoa tai hämähäkkifobiaa. Pienet epämukavuudet voivat kasvaa suuriksi ja alkaa hallita elämääsi. Se voi myös olla pelkoa esiintymisestä tai muuta, mikä aiheuttaa suurta hermostuneisuutta. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi yhdistän usein tunneterapian NLP-valmennusmenetelmiin.
Jos sinulla on esimerkiksi vaikeuksia löytää ongelman tai epämukavuuden ydintä tai tuntuu, että pelkät keskustelut eivät vie sinua eteenpäin, suosittelen The Journey -terapiaa. Se menee syvemmälle ja löytää juuri ne oikeat solmut, joita käsittelemme varovasti. Matka on tehokas ja voimakas menetelmä, ja kokemus voi olla mullistava. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi suosittelen 3-5 käyntiä. Käynnit / sessiot rakennetaan tarpeen mukaan ja ne voivat sisältää lyhyempiä prosesseja ja pidempiä (2 h) prosesseja tai pelkästään pidempiä prosesseja. Et tarvitse ennakkotietoja, riittää, että tulet avoimin mielin ja halulla muutokseen!
Mitä The Journey on?
Brandon Bays on The Journeyn, eli matkamenetelmän, kehittäjä ja hänen kirjassaan "The Journey" (suomeksi Matka) kuvataan sekä menetelmää että kuinka se syntyi. The Journeyn lähtökohtana on, että tunnemuistoilla on suuri merkitys sekä henkiselle että fyysiselle terveydelle. Terapeutti auttaa asiakasta ensin löytämään piilossa olevia tunnemuistoja (viha, suru, ahdistus jne.) tai tukahdutettuja tunteita, sitten käsittelemään näitä tunteita ja lopuksi pääsemään sovintoon muistoihin liittyvien tapahtumien kanssa. Anteeksianto on tärkeä osa prosessia.
Jos haluat tutustua The Journey-menetelmään, voit lukea Brandon Baysin kirjan “Matka” suomeksi tai ladata ilmaiseksi englanniksi tästä.
The Journey -terapiapaketit
Totuudenetsijä
Kolmen sessionin aikana käsittelemme sitä, mikä painaa mieltäsi eniten juuri nyt, ja etsimme totuutta. Pakettihinta: Ensimmäinen tapaaminen: 110 € (n. 1,5 h) Toinen tapaaminen: 135 € (2 h) Kolmas tapaaminen: 125 € (2 h)
Iloinen vaeltaja
Yhden tai kolmen lyhyemmän session aikana vapautamme sinut fobioista, peloista tai ei-toivotuista käyttäytymismalleista. Voimme yhdistää sen itseluottamuksen rakentamiseen ja antaa sinulle arvokkaita työkaluja, jotta voit helpommin kohdata arjen haasteet. Pakettihinta: 65 €, 63 € ja 60 €. (n. 1 h / kerta)
Suunnittelen myös paketteja toiveiden mukaan ja suosittelen ensisijaisesti kolmea sessiota, jotta pääsemme todella syvälle ja saamme käsiteltävän asian poistettua. Kaikki palvelut sisältävät seurantaa sekä tietysti teetä, huolenpitoa ja lämpöä.